keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Veden alla

Toivon työ ylhäältä päin

Veden pinnan alla kuhisee elämää, josta rannalta katselevat eivät välttämättä tiedä mitään.
Aaltojen alla asustelee simpukoita, krapuja, meritähtiä, mustekaloja, meduusoja ja merenneitoja puhumattakaan lukuisista kalalajeista tuhansissa eri väreissä.



6A:n tekemissä vedenalaisissa maisemamalleissa, dioramoissa, näkyy monenmoista eväkästä ja uimaria. Malleissa on kerroksellisuutta ja syvyyttä,joka on saatu aikaan maalaamalla kuvat kalvolle, ja laittamalla ne päällekäin irti toisistaan.






Toivo










Hertta








Hertta










Alma






Alma












Aino





Aino













Iida









Iidan työ ylhäältä














Hilla







Hillan työ sivuttain













Nuutti





Nuutin työ ylhäältä











Emilia





Emilian työ ylhäältä








torstai 21. maaliskuuta 2019

Veistoksellista







Antiikin Kreikan patsaiden klassinen kauneus inspiroi aina uusia taiteilijasukupolvia. 10C ryhmäkin tavoitteli antiikin kauneusihannetta veistoksissaan, jotka toteutettiin kipsinauhalla ja kovetetulla kankaalla.






Minttu










Taimi










Tilda











Aino










Veera









Maya










Inka










Helmi









Alisa










Amanda







keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Muotokuvismia

Muotokuva on aina kiinnostava aihe, oli se sitten omakuva tai jonkun toisen kuva. Nykyään muotokuvan ei tarvitse olla valokuvan tarkka, kun itsensä voi helposti ikuistaa lähimmällä älylaitteella tai kameralla.
Mutta osattiin sitä ennenkin tehdä erilaisia muotokuvia.
Matka menneisyyteen teeman mukaisesti 11A  ja 12A  -ryhmäläiset tekivät omakuvia taidehistoriallisten ismien innoittamina.

12 A:n ryhmän piirustus - maalaus periodissa maalaamista omakuvista löytyy  niin dadaismiä, surrealismia, ekspressionismiä kuin  kubismiakin.
Jokainen voi tunnistaa itse mitä suuntausta työ edustaa...









Aino













Iida















Mona














Otso











Saana










Tea














Veda













Vertti









11A:n omakuvat piirrettiin kaikki kubistiseen tyyliin, mutta mukaan tarttui selvästi vaikutteita myös nykyajan muodeista.












Anni












Helina













Inka












Kaisla












Pihla












Tanja










Rilla












Saimi









tiistai 1. tammikuuta 2019






Veera

Valokuva - digitaalinen kuva työpaja






           Onnellista Uutta Vuotta 2019