torstai 27. lokakuuta 2016

Kuvataidekoululaisen muotokuva

Mistä tunnistat kuvataidekoululaisen? Erottuuko hän porukasta jotenkin? Kuvataidekoululaiset ovat varmaan mielenkiintoisen näköisiä, värikkäitä persoonia.
Muotokuva on perinteisesti taiteen ydintä. Näköisyys muodostuu monenlaisista tekijöistä, lisänä voi olla värejä ja asioita, jotka kertovat mallin mieltymyksistä ja kiinnostuksen kohteista.
9A ryhmän muotokuvat on muovailtu savesta, jolloin ne muodostavat reliefimäisen pinnan. Mukaan on tullut erilaisia luonnonelementtejä, hiuksissa voi olla vaikka kettu. Puinen tausta on maalattu jokaisen oman mieltymyksen mukaan.
5A -ryhmän muotokuvat ovat puolestaan kollaaseja, joihin on piirtämällä lisätty yksityiskohtia. Vaatteet ovat tietenkin olennainen osa henkilön ulkonäköä.










Sylvia 5A








Veera 9A








Roosa 9A








Lotta 5A











Saimi 9A









Rilla 9A










Fanny 5A











Kaisla 9A









Pihla 9A










Amelia 5A









Aino 9A









Alicia 9A









Charlotte 9A









Inka 9A









Reittu 5A










Adalmiina 9A


torstai 13. lokakuuta 2016

Lähikuvassa ötökät ja otukset

Luonnossamme liikkuu monenlaista ötökkää ja otusta. Jos niitä tutkii tarkemmin, monet ovat hyvin koristeellisia ja upean näköisiä. 13 A:n piirustus-maalausjaksolla tehtiin lähikuva ötökästä. Työn pintaan saatiin struktuuria gessoseoksella, jolloin itse ötökkö nousee taustastaan pintakuvioksi. Maalauksen väreissä huomioitiin vuoden kylmä/lämmin teemaa.






Elisa





Emilia






Emmi






Iida






Emilia






Nea






Polina






Riina






Siiri








Veera

torstai 29. syyskuuta 2016

Seinämaalauksia lasten osastolle

Viime lukuvuoden suuria tehtäviä oli keskussairaalan lastenosaston seinämaalaukset, joita tehtiin monen opetusryhmän kanssa. Työt valmistuivat kesäksi, ja nyt ne on viimein ripustettu. Komeita niistä tuli!
Useimmat työt maalattiin ryhmätöinä 10 -11 vuotiaiden ryhmissä, sekä 14 - 17 vuotiaiden piirustus-maalaus -työpajalaisten kanssa.
Ikkunoihin tehtyjä töitä varten saimme Stafix OY:ltä ikkunoissa pysyvää läpinäkyvää kalvoa, johon työt maalattiin. Aiheeksi valikoitui neljä vuodenaikaa, muutoin tekijöillä oli vapaat kädet.





10 -11 vuotiaat, ryhmätyö






10 - 11 vuotiaat, ryhmätyö



Piirustus - maalaus työpaja 14 - 17v.



Piirustus-maalaus työpaja, 14 -17v.







Poliklinikan käytäville tuli puusta tehtyjä ja maalattuja reliefejä, tekijöinä 11 vuotiaat.
















Lastenosaston toimiston lasioviin ja ikkunoihin tehtyjä maalauksia teki myös 11 vuotiaat.  Kuvissa näkyy iloisia hetkiä!











































torstai 15. syyskuuta 2016

Kylmästä lämpimään - lämpimästä kylmään...



Uusi syyslukukausi alkoi kuvataidekoulussakin. Ensimmäisenä tehtävänä olemme perinteisesti tehneet kannet kotitehtävävihkoon, niin tänäkin vuonna. 
Vuoden teemaksi valikoitui jännittävä kylmästä lämpimään, ja vaikka näin syksyn saapuessa olemme menossa lämpimästä kylmään, teemaa hyödynnettiin myös kansissa.

7B:n Kansissa on kuvattuna säätiloja, kylmästä lämpimään. Hauska yksityiskohta on myös peilikirjoituksella tehty nimi.





Enitan






Joona





Tinka




8A ryhmä sekoitti ensin kylmiä värisävyjä ja maalasi kannen pohjavärin nillä. Päälle leikattin lämpimänsävyisistä papereistä lämpimiä asioita. Kuten etelämeren palmusaaria.  


Eeva 







Selja 






Klaara








9B maalasi myös pohjan kylmillä sävyillä. Sen päälle he leikkasivat läpimänsävyisistä väripapereista sokkelon, joka johdattelee katsojan lämpimien asioiden luo.





Elsa 









Katariina 





Amanda