keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Elämää Iglussa

Kevään tullessa kohisten, on ehkä myöhäistä aloittaa oman iglun rakentaminen, mutta sen piirustukset voi aina tehdä valmiiksi odottamaan seuraavaa talvea.
Modernista iglusta löytyy kaikki mukavuudet sovitettuna perinteiseen pyöreään muotoon. 9A -ryhmä teki oheiset sisustussuunnitelmat sekä pohjapiirroksena että leikkauspiirroksena. Osassa piirustuksista näkyy jo elämisen jälkiä ja asukkaatkin löytyvät.




Sofia




Aada




Ella





Enni





Heidi





Ia





Maikki




Niilo






Roosa





Sofia






Kerttu

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Seinämaalausta

Kuvataidekoulun piirustus-maalausryhmä A sai syksyllä työtehtävän maalata erään yksityisen taloyhtiön saunaosaston allastiloihin seinämaalauksia.
Maalauksia mahtui tilaan kaksi kappaletta, toinen uima-altaan sivuseinälle ja toinen oleskelutilaan. Aiheiden toivottiin liittyvän veteen.

Ensin jokainen ryhmän jäsen teki ehdotuksen teoksista, joko toiseen tai molempiin kohteisiin. Näistä taloyhtiön hallitus valitsi sopivimmaksi katsomansa suunnitelmat. Valikoiduista luonnoksista tehtiin koululla vielä 1:1 luonnokset. Altaan sivulle tulevan maalauksen tekijät piirsivät luonnokseen jokainen oman pätkän alkuperäissuunnitelman tyyliin. Luonnoksia sovitettiin suoraan allashuoneen seiniin, jotta tilaajat saisivat  paremman yleiskuvan teoksista.

Seuraavaksi  päätettiin maalausten sävyt, ja hankittiin maalit, taloyhtiön puolesta. Taloyhtiö myös suojasi seinät ja lattiat valmiiksi, jotta ryhmä pääsi suoraan maalaamaan.

Maalaus on jo pitkällä, jokaisella oma osuus työn alla.



Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sanonta piti paikkansa tämän työn kohdalla, sillä itse seinämaalaus valmistui nopeasti, kahdella opetuskerralla eli yhteensä kuudessa oppitunnissa.

Suurimpia pelonaiheita ennen maalausta oli, tippuisiko joku uima-altaaseen. Kukaan ei tippunut, vaikka työskentelytila altaan vierellä oli kapea.






Oleskelutilaan tuleva maalaus tehtiin erilliselle levylle.





Siveltimen pesua työn aikana.



Oleskelutilaan tuli kilpikonnia




Tekijät: Melina, Ella ja Jasmin








Altaan sivuseinän työ valmiina. Tekijät: Aada, Miranda, Mariel, Eeva ja Reetta-Maria




Valmiit työt vastasivat tilaajan toiveita ja niiden katsotaan kestävän aikaa. Kokonaisuudesta tuli myös yhtenäinen, vaikka yhtä teosta teki useampi tekijä. Myös oppilaat olivat tyytyväisiä lopputulokseen, sekä projektiin yleensä.